lauantai 16. tammikuuta 2010

Jotain uutta tännekkin pitkästä aikaa.


Kuten muutama henkilö on huomannutkin ja asiasta minulle huomauttanut niin olen ollut hieman laiska kirjoittelemaan tänne lähiaikoina. Tämä johtuu ihan puhtaasti laiskuudesta ja siitä, että aika on ollut vähän kortilla monestakin syystä. Toisaalta kuvausten suhteen joulu ja vuodenvaihde ovat olleet melko hiljaisia.....ainakin henkilökuvauksen osalta.

Näin lomakauden ollessa nyt takanapäin on aika palata arkeen niin tämän blogin kuin kuvausten suteenkin. Osallistuin melkein perinteeksi muodostuneeseen Vantaan aikuisopiston järjestämään kaksi päiväiseen Studiokuvaustyöpajaan. Työpaja järjestettiin tällä kertaa Vantaan Tikkurilassa Länsimäen koulun sijaan.
Paikkana toimi Tikkurilassa sijaitseva VAO:n taidekeskus. Kuvasimme työpajasssa koululuokkiin rakennetuissa studioissa. Sunnuntaina tosin eräs malli halusi saada ulkokuvia joten rakensimme pikaisesti pikkusalama setin yhdellä valolla kurssipaikan läheisyytten. Valona toimi yksi kappale Nikonin SB-900:sta laukaistuna radiolaukaisimella. Salama ammuttiin täydellä teholla softboxin läpi. Salamaan oli kytketty lisävirtalähde nopeuttamaan salaman latautumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti