sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kuvaukset Bike & Tuning:n tiloissa

Kuten edellisestä viestistä käy ilmi kävin kuvaamassa sunnuntaina 19.12.2010 Hollolassa Bike & Tuningin tiloissa. Pahan flunssan ja muiden kiireiden vuoksi pääsen vasta nyt kirjoittamaan viime vuoden viimeisistä kuvauksista.
Alunperin kuvauksiin oli tarkoitus tulla mukaan neljä mallia, mutta matkan varrella määrä kutistui vain kahteen. Tämä ei näin jälkeenpäin ajateltuna ollut ehkä mitenkään huono asia, sillä aikaa kuvauksissa meni noin kuusi tuntia. Vaikka kuvaukset venyivätkin todella pitkiksi niin silti emme kerinneet kuvaamaan aivan kaikkea mitä olisi pitänyt.


Kuvasin melkein koko setin kamera manuaalitilassa käyttäen salamoiden laukaisuun radiotriggereitä. Käytin pääasiassa kahta valoa. Tosin otin joihinkin kuviin mukaan kolmannen salaman jota käytin orjatilassa. Innostuin myös pitkästä aikaa käyttämään salamaa mallin takana antamassa korkovaloa. Olen aiemmin hieman arastellut tämän tyylisen valon käyttöä, koska valojalustan piilottaminenen on osoittautunut yllättävän haastavaksi.



Tulossa: Kuvaukset Bike & Tuning:n tiloissa



Kävin kuvaamassa sunnuntaina 19.12. Hollolassa Bike & Tuningin tiloisssa. Kirjoitan merkinnän lähipäivinä kunhan saan lievien tietokone ongelmien jälkeen kaikki kuvat muokattua. Ensimmäisiä kuvia voi käydä katselemassa täältä.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

VAO:n Käsisalamakurssi

Osallistuin joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna VAO:n järjestämälle käsisalamakurssille. Opettajana toimi Timo Ripatti. Hän on muun muassa kirjoittanut Kameralehdessä julkaistun pikkusalamoita käsittelevän juttu sarjan.

Kurssi oli kahden päivän mittainen. Lauantaina koko päivä meni teorian merkeissä ja sunnuntaina sitten kuvattiinkin koko päivä. Malliksi sunnuntain tuli Sini Pennanen. Sini on myös toiminut niin kuvaajana kuin valokuvauksen opettajana. Olen osallistunut muutamaan otteeseen hänenkin kursseille aikaisemmin.
Sisällöltään kurssi oli todella mielenkiintoinen vaikkakin joihinkin asioihin olisi voinut paneutua hieman syvemminkin.